Flight of the Amazon Queen on vuonna 1995 julkaistu kaupuallinen peli, joka on ollut vuodesta 2004 lähtien ilmainen. Kyseessä on hiirellä ohjailtava ja klikkailtava seikkailupeli. Pelin sankarina toimii Joe King, jonka tulisi kyydittää lentokoneellaan, Amazon Queenilla, näyttelijä Faye Russell viidakon yli kuvauskohteeseen. Peli alkaa varsinaisesti vasta kun kone tekee pakkolaskun oudolle saarelle, jossa hullu tiedemies aikoo tehdä kokeitaan alkuasukkailla. Tehtävänä on estää tiedemiehen aikeet ja päästä pois saarelta. Peli perustuu erilaisten pulmien selvittämiseen eri tavaroiden ja toiminnan avulla, yhden pulman ratkaistua pääsee selvittämään seuraavaa. Ruudulla näkyy eri käytettävissä olevat käskyt ja inventaario mukana olevista tavaroista. Pelin pulmat tai ongelmat ovat pääosin sopivia, ne eivät ole helppoja mutta eivät liian vaikeitakaan. Pelin grafiikka on tyydyttävää ja tarpeeksi selkeää. Flight of the Amazon Queen on huumorilla höystetty viihdyttävä adventure, jonka läpipelaaminen ei ole kovin vaikeaa. Peli toimii Windowsissa.
Systeemi.org antaa pisteitä: 4/5
Huom: pelin asennustiedosto ei välttämättä lataudu suoraan sivun alalaidassa olevasta (Lataa peli) latauslinkistä, vaan se vie usein sivulle josta pelin voi ladata.
|